Tiikerin vaimo

Obreht, Téa

Suom. Irmeli Ruuska

Orange Prize -voittaja 2011! Iättömyyttä hehkuva, tarinoiden elämänvoimaa todistava romaani Nataliasta, joka imaistaan isoisänsä tarunkaltaiseen todellisuuteen.

Tiikerin vaimo on iättömyyttä hehkuva romaani huhuista, joista kasvaa myyttejä ja ihmisistä, joista tarinat saavat alkunsa. Rikkinäisen lavuaarin äärellä, sodasta toipuvan maan rajalla, nuori Natalia saa kuulla isoisänsä kuolleen. Tapahtuman oudot aukkokohdat imaisevat hänet syrjäisen kylän tarunkaltaiseen todellisuuteen: kauniisiin ja traagisiin kertomuksiin kuolemattomasta miehestä, tiikeriä suojelevasta naisesta joka ei osaa puhua, apteekkarista joka saapuu punainen iibis häkissään, rakkauslauluja säveltävästä pojasta josta kasvaakin sadistinen teurastaja. Sadan vuoden ajan tarinat kieppuvat, yhdistyvät ja täydentävät toisiaan. Ne muodostavat suuren kertomuksen pitkästä matkasta, elämästä josta totuuden kustannuksellakin muistoksi jää tarinoista sitkein. Unenomaisen pakottomasti, vailla ajan ja paikan paineita virtaava romaani jättää vapautta tunteille ja tulkinnoille.

Téa Obreht

Téa Obreht syntyi Belgradissa vuonna 1985. Hän muutti Jugoslaviasta Kyprokselle seitsenvuotiaana sisällissodan alkaessa, asui hetken Egyptissä ja muutti vuonna 1997 Yhdysvaltoihin. Etelä-Kalifornian yliopistossa opiskellut Obreht on aikaisemmin julkaissut novellin The Laugh, joka valittiin The Best American Short Stories -kokoelmaan. Lisäksi hän on kirjoittanut artikkeleita The New Yorker ja The Atlantic -lehtiin.
Téa Obreht on nuorin Orange-palkinnon saanut kirjailija. Tiikerin vaimo on herättänyt valtavasti huomiota kautta kirjallisen maailman ja sen käännösoikeudet on myyty yli 30 maahan. Romaani oli myös National Book Award -ehdokkaana vuonna 2011.

”Zadie Smithin jälkeen kukaan nuori kirjailija ei ole tehnyt näin vahvaa ja valloittavaa esiintuloa (…) uskomaton esikoisromaani.”
Time Magazine

”Téa Obreht on hurmaavin kirjallinen löytö vuosiin.”
Colum McCann

”Obreht osoittaa lumoavalla tavalla, ettei tarvitse mennä satojen vuosien taakse löytääkseen myytiksi muuttunutta historiaa; sama prosessi voi tapahtua yhden elämän aikana, jos vain lahjakas havainnoija on valmiina sitä tallentamaan.”
The New York Times Book Review

”Tiikerin vaimo olisi uskomaton suoritus missä olosuhteissa tahansa, mutta se että Obreht on vain 25-vuotias, tekee tapauksesta suorastaan yliluonnollisen.”
Marie Claire

”Obreht on kurinalainen tyylitaituri ja täydellinen tarinaniskijä, johon on vaikeaa olla ihastumatta.”
Time Out New York

”Tiikerin vaimo on ihastuttava sekoitus sodan riepottelemia maisemia, maagisuutta ja mystisiä kertomuksia.
(…) Nuorelta kirjailijalta myös todella kypsä ja ehjä kokonaisuus ja kirja on ehdottomasti Orange  -palkintonsa ansainnut!”
luettuasaso.blogspot.com

”Miljöötä kuvataan niin aidosti, että vuoriston lumipyryn miltei tuntee poskillaan, vesipiipun tuoksun haistaa nenässään ja yksikielisen guslan soiton kuulee korvissaan.”
Maija Kangasluoma, Trendi

”Kirjasta haistaa ja maistaa todellisuuden, mutta samalla sen tarunhohtoinen maailma tiikereineen ja kuolemattomine miehineen imaisee mukaansa. Lukija seuraa herkeämättä, kun nuori lääkäri Natalia selvittää isoisänsä elämän vaiheita.”
TS, Gloria

”Tiikerin vaimo on taidokas maagisen realismin sävyttämä kertomus, jossa on ainesta klassikoksi.”
Hanna Etholén, Metro

”Sensaation tapaan maailmalla vastaan otettu esikoisteos on huiman fantasian ja karun ympäristön hallittu, lukijaa kitaansa ahmiva kirja, joka tuo tarinaperinteen nykypäivään. — Obrehtin voimateksti luo uskomattomia mutta taivastelemattomia maailmoja. — Irmeli Ruuskan Suomennos on taitajan työtä.”
Teppo Kulmala, Etelä-Suomen Sanomat