Häväistyt

Tammilehto (2010)

“Sahlbergin mestarillinen kuvaus kansalaissodan tragediasta. (…) Näin vaikuttavaa ja tärkeätä romaania ei ole pitkään aikaan meillä kirjoitettu.” Hannu Waarala, Keskisuomalainen

Suuri ja syvä mestariteos ajasta, joka repi kansan kahtia ja ihmisyyden riekaleiksi
Asko Sahlberg kirjoittaa uusiksi vuoden 1918 sodan, koston ja kansakunnan kohtalonhetket. Hän löytää lihaa ja verta olevat, tuntevat ihmiset sadan vuoden takaa ja

kuvaa mitään peittelemättä heidän vihansa, rakkautensa, kaipuunsa, epätoivonsa, onnensa, epätietoisuutensa ja yksinäisyytensä.

Göteborgissa asuva Asko Sahlberg (s. 1964) on 2000-luvun kirjallinen komeetta, jolta on ilmestynyt yhdeksän romaania. Tammilehto oli hänen urallaan vakuuttava uusi avaus, ja teos nousi sekä Finlandia- että Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaaksi.

Siunaus (2007)

Matka mielessä, kielessä, paikassa ja ajassa.

Siunaus kertoo seksuaalisen pakkomielteen riuduttamasta miehestä. Virastotyöntekijä Gustav on viettänyt vaimonsa kanssa rauhallista elämää, kun sitä ilmestyy vaarantamaan hänen mielessään herännyt kiihkeä halu. Yllättäen Gustavin arkipäivä on täynnä pelottavia salakuoppia, ja hän joutuu ponnistelemaan epätoivon vimmalla – ei vain suojellakseen avioliittoaan, vaan välttyäkseen täydelliseltä romahdukselta.

Kun Gustavin vaimo päättää lähteä selvittelemään omia ongelmiaan ulkomaille, hätääntynyt Gustav tekee samoin, mutta hänen matkastaan muodostuu painajaismainen syöksykierre maamerkkejä syvemmälle. Sen jälkeen mikään ei voi enää olla kuin ennen, ja kotikaupunkiin palannut Gustav ymmärtää, että hän on taistelunsa käytännössä jo hävinnyt.

Siunaus on paitsi matka ajassa ja Gustavin mielessä, myös kielessä. Itseään ymmärtämään pyrkivä Gustav oivaltaa selittävänsä itseään olemattomiin, mutta liian myöhään. Jäljelle jäävät ihmisen vaistot, vaistomaailman lyhyt kukoistus ja tuho.

Paluu pimeään (2006)

Asko Sahlbergin esikoisromaanissa Pimeän ääni (2000) esittäytyy Göteborgissa asuva suomalaismies, yksinäisyyteen linnoittautunut sivullinen. Kun hän uskaltautuu ulos kuorestaan, hän törmää kotikaupunkinsa pimeään puoleen. Olemassa olon karuus synnyttää hänessä vihan. Hämärän jäljissä (2002) syrjässä pysytellyt mies ravistautuu viiden vuoden jälkeen jälleen liikkeelle. Pian hänen vihansa vaihtuu myötätuntoon, jonka herättävät etenkin rappiolle joutunut tunisialaisnainen ja vaikeasti sairas suomalaistyttö. Samalla mies joutuu mukaan väkivaltaiseen välienselvittelyyn järjestäytyneen rikollisuuden kanssa.

Paluu pimeään -romaanissa ympyrä sulkeutuu. Taas on kulunut viisi vuotta ja taas on syksy. Sivullisuudestaan luopunut mies on elänyt työteliästä mutta rauhallista, keskiluokkaista elämää. Jokin vetää kuitenkin häntä varjoihin, öisille kaduille, ihmisyyden katvealueille. Hän ajautuu vääjäämättä vielä kerran pimeään.

Kun päähenkilön yllättää hahmo menneisyydestä, hän joutuu lopulliselta vaikuttavan valinnan eteen. Syvemmällä tasolla hänen on tehtävä kohtalokas päätös: jäädäkö pysyvästi pimeään?

Yhdyntä (2005)

Vuosi on 1944, tapahtumapaikkana talvinen Helsinki. Miehen ja naisen satunnainen kohtaaminen vie heidät miehen asuntoon kaupungin keskustassa. Ilmahälytyksen tultua ja pommikoneiden vyöryessä yli pariskunta jää uhmaamaan kuolemaa

patriisitalon ylimmän kerroksen makuuhuoneeseen.

Kummallakin on syynsä halveksia kohtaloaan. Kumpikin on menettänyt paljon, mielestään liikaa. Kummallakin on salaisuutensa ja kumpikin näkee toisessa ihmisen, joka tämä ei todellisuudessa ole. Vierasta vartaloa hamutessaan kumpikin hamuaa sodan vuosiin eksynyttä itseään.

Yllättäen pariskunnan kahdenkeskisyys häiriytyy. Kuvaan työntyvät laittomissa puuhissa liikuskeleva talonmies ja vanhemmistaan eksynyt pikkutyttö. Pieneen aikatilaan mahtuu paljon: neljä elämää, jotka kulminoituvat tuhoutuvassa kaupungissa.

Pommitus päättyy. Tarina ei aivan vielä.

Höyhen (2002)

“Hän tunsi veden, mutta sitten vesi lakkasi. Hän piti silmänsä tiukasti kiinni puristettuina, puristi kaksin käsin suihkukopin reunoja ja odotti turhaan vettä. Hän tunsi käden. Silmänsä avattuaan hän näki ripsiinsä takertuneen veden ja sen rakoilevan kalvon läpi naisen. Hän katsoi naisen kättä, joka oli hänen ranteessaan.”

Ville haluaisi seistä koko päivän suihkussa, mutta hän ei voi. Hän on hoitolaitoksessa. Seinät, jalat, ovet, ikkunat kävelevät häntä vastaan. Häntä puetaan, syötetään, kahvitetaan, jos hän on kiltti. Jos ei, hänet sidotaan patteriin tai pannaan lepositeisiin. Äänet tulevat ja menevät. Ja sitten on kuvia siskosta. Siskon silmät, siskon hengitys ja siskon nauru. Ja se mitä hän teki siskon kanssa, mutta mistä ei saanut kertoa äidille.

Asko Sahlberg menee pienoisromaanissaan kehitysvammaisen pään sisään ja löytää tämän kielen, mutta kuvaa taitavasti myös hoitolaitoksen henkilökuntaa, raadollisia asenteita, käytäntöjä ja tapahtumia. Höyhen on erilaista, herkempää Sahlbergia, tarina puolustuskyvyttömästä ja täysin toisten armoille joutuneesta ihmisestä.

Hämärän jäljet (2002)

“Tee se.”

Asko Sahlberg häikäisee jälleen.
Hämärän jäljet on jatkoa Asko Sahlbergin esikoisromaanille Pimeän ääni. Päähenkilö ja miljöö ovat samat, aika viisi vuotta myöhemmin.

Täydellisessä yksinäisyydessä elänyt mies on herännyt ja palannut ihmisten pariin. Varattomuuttaan hän on päätynyt rähjäiseen asuntohotelliin kaupunginosassa, jonka ihmiskohtalot tempaavat hänet mukaansa; mies tutustuu alueen suomalaisiin ja muihin siirtolaisiin, heidän huumeiden ja väkivallan sävyttämiin vaiheisiinsa. Vuosia sitten mies on valinnut tietoiseksi selviytymisstrategiaksi vihan, nyt sen paikan ottaa myötätunto. Samalla hänen synkkä näkemyksensä alkaa rakoilla ja katkerien kuvien läpi näkyvät kaupungin kauneus ja päivästä toiseen jaksavien ihmisten uljaus.

Eksyneet (2001)

Mies tekee rikoksen, joka saa hänet liikkeelle. Pienestä rannikkokaupungista hän löytää auton ja naisen. Ensimmäinen yhteinen etappi on yksiö, jonka vuokra on maksettava hämärillä kuljetuskeikoilla Iso-nimiselle rikolliselle. Sitten mies ja nainen

tekevät virheen ja edessä on pakomatka halki Etelä-Suomen ikävimpien kolkkien, varjoissa asuvien ihmisten ja elämän sairaimpien leikkien. Asko Sahlbergin Eksyneet iskee lujaa kuten hänen esikoisromaaninsa Pimeän ääni. Raaoista perusaineksista tislattu tarina ja jylhänsakea kerronta nostavat tekijän yhdeksi kirjasyksyn ykkösnimistä. Viime vuonna ilmestynyt Pimeän ääni sai Kalevi Jäntin palkinnon ja kirja oli myös Savonia-palkintoehdokkaana. “Jo nyt voi ennustaa, että Sahlbergilla on edessään komea ura…” (Juha Seppälä/Aamulehti).

Pimeän ääni (2000)

Vieraan maan kaupungissa, vieraiden ihmisten keskellä asuu mies, joka ei kuulu joukkoon.

Mies on menneisyydessä näytellyt itselleen nuorta miestä, joka astuu sisälle ahtaisiin

kehyksiin. Sen jälkeen hän on näytellyt miestä, joka on päättänyt suoriutua osastaan niissä kehyksissä. Vähä vähältä hän on antanut roolihahmonsa kasvaa ja alkanut näytellä miestä, joka murtautuu kuvasta, pirstoo kehykset ympäriltään.

Nyt hän näyttelee itselleen miestä, joka on lähtenyt ollakseen palaamatta, joka halveksi itseään, ylenkatsoo toisia ja tahtoo olla yksin.