Lähetä ekaluokkalainen onnistuneesti koulutielle.
Koulun aloitus on lapsiperheessä suuri virstanpylväs. Lapselle se on joko odotettu tai vähän pelottava, joka tapauksessa jännittävä askel uuteen. Vanhemmissa koulunkäynti herättää paljon odotuksia, mutta myös jännitteitä: mahtaako lapsi pärjätä, saako hän riittävästi tukea opettajalta, osaako hän käyttäytyä ja tuleeko toimeen koulutoveriensa kanssa? Toiveita, odotuksia ja askarruttavia mietteitä on niin vanhemmilla, lapsella kuin opettajalla.
Kouluun! auttaa lähettämään ekaluokkalaisen onnistuneesti koulutielle ja rakentamaan koko koulunkäynnin ajan kestävän perustuksen. Se on kuin laajennettu vanhempainilta, jossa kysymyksiä ei tarvitse hävetä eikä vastauksia pelätä. Jari Sinkkonen tuo kirjaan psykiatrisen osaamisensa selvittämällä, mitä seitsenvuotiaan lapsen kehityksessä ja tunne-elämässä tapahtuu. Timo Parvela on omiaan valottamaan koulun ja perheen näkökulmaa.
Koulujen ja kotien yhteistyöstä on käyty julkisuudessa vilkastakin ajatustenvaihtoa. Kouluun! auttaa saamaan koulun ja kodit tietoisiksi toistensa toiveista ja tarjoaa hyvän tietopohjan asialliseen keskusteluun. Se antaa valmiuksia paitsi vanhemmille myös koulunkäynnin ammattilaisille ja sellaisiksi opiskeleville.
Lapsipsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkonen ja lastenkirjailija, opettaja Timo Parvela ovat keränneet paitsi laajan lukija- myös kuulijakunnan niin seminaareissa kuin vanhempaintilaisuuksissa. Tässäkin kirjassa saamme nauttia heidän aiemmasta tuotannostaan tutuksi tulleesta jutustelevasta, rauhallisesta tyylistä, jota maustavat kouluissa koetut tositarinat ja rento huumori. Molemmat tekijät ovat itsekin vanhempina saatelleet lapsiaan koulutielle.
Kirja-arvosteluja:
”Mielestäni lastenkirjailijana tunnetuksi tullut Timo Parvela on mainio kirjoittajakumppani kokeneelle lastenpsykiatrille Jari Sinkkoselle. Kirjassa on huumoria ja vuoropuhelua, joka tekee lukemisesta nautinnon. Monista konkreettisista esimerkeistä ja hauskuudesta huolimatta aiheita ei kuitenkaan käsitellä kevyesti tai ylimalkaisesti. — Kouluun!-kirjan soisi kuuluvan lukuläksynä jokaiselle ekaluokkalaisen vanhemmalle.”
Pohjalainen
”Vanhemman omista kouluajoista on usein vuosikymmeniä, mutta tämä kirja auttaa ymmärtämään uudenlaista koulua ja puhumaan lapselle koulusta myönteisesti. — Kasvattamisen ammattilaiset kirjoittavat selkeästi siitä, kuinka vanhemmat parhaiten kannustavat lastaan koulutaipaleella.”
Tiina Strandberg, Forssan Lehti
”Siinä yhdistyvät alan miesten tietämykset, näkemykset ja kokemukset pehmeällä mutta jäpäkällä tavalla.”
Vantaan Lauri
”Enää ei tarvitse tyhjin käsin hermostuksissaan odotella sitä aamua, kun lapsi lähtee koulutielle. Kannattaa lukea tuoretta Timo Parvelan ja Jari Sinkkosen kirjaa Kouluun: Ekaluokkalaisen vanhemmille.”
Karjalainen
”Jos suinkin on mahdollista, mielellään näkisin äitiyspakkauksen rinnalla kaikille vanhemmille jaettavat eskaripakkaukset, joissa olisi heijastin, raaka-aineet ravitsevaan välipalaan sekä tämä kirja.”
Katariina Vuori, Kaleva
”Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Sinkkosen ja lastenkirjailija Parvelan kirja täyttää paikan suomalaisten kasvatuskirjojen rivistössä: tässä nyt kattava opas koulunaloittajan vanhemmille.”
KP, Kaksplus
