maanantai 10.10.2011 klo 5:27

Lapsuuden maisema

Maalaat hiuksia harmain vedoin,
hiili valuu kehysten yli, äidin sakset leikkaavat kehysten yli.
Kerran palmikkosi katkaistiin,
laineet löivät lastenhuoneen kattoon valtameren kokoisen aukon.
Kun on yö, kellut hiustesi seassa, samoat tyynyliinan suolamerta, kaisloja.
Turhaan odotat aamiaista vuoteeseen, kättä joka kampaa hiuksesi juurilleen.
Maalaat hiuksia harmain vedoin, rautasakset sormissa aamuun asti.

Vanha runoni. Kirjoittaminen herättää monenlaisia tunteita, ja kirjan julkaisemisen jälkeen runon rivi viisi on tuntunut erityisen ajankohtaiselta. Ihmiset alkavat esittää kannanottoja kirjasta ja kirjailijasta, osa lukematta kirjaa laisinkaan. Vaikka tulisi sata kiitosta, se yksikin tölväisy satuttaa.

Lähes kaikilla tuntemillani kirjailijoilla lukeminen, kirjoittaminen ja lataus ovat alkaneet jo lapsena. Minä olen pienestä pitäen kirjoittanut samalla tavalla kuin tänäkin päivänä – ajattelemalla. Kolmevuotiaana seisoin toppapuvussani päiväkodin pihassa, nostin käteni keinunkaiteeseen ja katsoin, kuinka maailma ympärilläni heilui ylös-alas. Minä seisoin paikoillani, suljin silmät ja nousin ajatuksen voimalla korkeuksiin.

Jokainen kirjasta esitetty kannanotto lausutaan tuolle kolmevuotiaalle. Mitä siitä, jos onkin nähnyt ja kokenut elämässä yhtä ja toista. Saanut katkerasti nenilleen ja kokenut huikeaa onnistumisen iloa. Ei noihin tunteisiin totu koskaan, ja parempi kai sittenkin niin. Kovasti sitä kuitenkin toivoo, että kolmevuotiaan vuoro tulisi jo.

Tagit

Netta Walldén Ruben ja rouva Mallamudin tapaus runo