lauantai 3.12.2011 klo 10:23

Inspiraatiomusaa

Espanjan kuuman auringon alla, sattua voi mitä vaan.” En muista biisiä, mutta tuo oli kuulemma yksi bravuureistani pikkutyttönä. Olen ollut ujo lapsi, mutta jostain syystä en ole kuitenkaan häpeillyt hoilata täyteen ääneen ruuhkabussissa ja tanssahdella väkijoukkojen keskellä. Musiikki tarttui minuun jo varhain. Asuin taaperoikäisenä jonkinlaisen tanssipaikan yhteydessä ja pääsin viikonloppuisin kuuntelemaan kotimaisten artistien live-esityksiä. Alle kouluikäisenä kuuntelin mielelläni vanhempieni vinyylilevyjä ja osasinkin ulkoa Finnhitsit, Hectorit ja muut. Ulkomaisista muistan kuunnelleeni paljon mm. Rod Stewartia, Elvistä ja Beatlesia. Tanssi ja muu liikehdintä on kuulunut aina olennaisena osana musiikin kuunteluuni. Kolmosluokalla sain hyvästä todistuksesta palkinnoksi korvalappustereot ja Michael Jacksonin kasetin, jonka kuuntelinkin puhki moneen kertaan. Tietenkin minusta tuli jossain vaiheessa intohimoinen Dingo-fani, ja sain myös kosketuksen enojeni suosimaan uuden aallon musaan, jota kohtaan tunnen edelleenkin viehtymystä. Yläasteikäisenä fanitin etenkin Hanoi Rocksia ja Juliet Jonesin Sydäntä. Olin myös puolisalaisesti euroviisufanaatikko. Opettelin kappaleet ja tein niistä tarkat tilastomerkinnät ruutuvihkooni.

Edelleenkin musiikki on minulle väline, jonka avulla ohjailen tunnetilojani ja josta saan inspiraatiota. Kun biisi ja mielentila kohtaavat, musiikki alkaa resonoida päässäni. Vasemmassa aivolohkossa tuntuu jännää värähtelyä, ääniaaltohierontaa. Autolla ajaessani selaan radioasemia, kunnes löydän biisin, jonka mukana voin laulaa. Kuinkahan monta kertaa olen kuullut jälkikasvultani kommentin “äiti, miks sä aina laulat”. No se on tietenkin liioittelua, mutta kyllä musiikki on yksi maailmoistani aivan kuten kirjoittaminenkin, ja parhaimmillaan nämä maailmat kohtaavat – lähinnä niin, että musiikki toimii kirjoittamisen alustana. Toisinaan, kun kirjoittaminen ei suju, on kiva istua pianon ääreen ja soittaa tuttuja melodioita. Niistä saa kutakuinkin samanlaista tyydytystä kuin kohdalleen osuvista sanoista.

Kuuntelen aika paljon samoja biisejä. Viime vuosien aikana kirjoittamisen ja mielentilojen tukena ovat toimineet muun muassa seuraavat:

Coldplay: Fix You http://www.youtube.com/watch?v=JI-o25K6B-E&ob=av2e

Coldplay: In My Place http://www.youtube.com/watch?v=gnIZ7RMuLpU&ob=av2n

Tehosekoitin: Mä haluun rahoittua http://www.youtube.com/watch?v=ISKTpPZ2k9E

Tehosekoitin: Maailma on sun http://www.youtube.com/watch?v=IbRrsAdYOE0

Wilco: Jesus etc. http://www.youtube.com/watch?v=cBhj73WtiZU

Robbie Williams: Feel http://www.youtube.com/watch?v=5_-XychEyz8

Big Star: Thirteen http://www.youtube.com/watch?v=pte3Jg-2Ax4

Widows: Famous Five http://www.youtube.com/watch?v=g17DChleX2g

The Ramones: Pet Sematary http://www.youtube.com/watch?v=L6GzVCYqoyY

Elliott Smith: Say Yes http://www.youtube.com/watch?v=LcnHjjLdNXQ

Tagit

Netta Walldén