Tyylipuhdasta kotimaista dystopiaa!

”Marras ei ollut syyllinen. Marien kuolema oli vahinko. Tiesin että se oli vahinko. Enkä halunnut uutta sisarusta Marraksen tilalle. Marras oli kuullut Taivaasta, koneiden täyttämästä kaupunginosasta, sekä Metsästä, jossa aikaa jäi elämästä nauttimiseen. Jonain päivänä minä seuraisin veljeäni.”

2300-luvulla ihmiskunta on jo lähes tuhonnut itsensä. Rauniokaupunkeja, romua tulvivia kaatopaikkoja ja bioterrori-iskun saastuttamia maa-alueita. Laakson alueelle kaksivuotiaana adoptoitu Utu on erilainen kuin muut sen asukkaat. Asioita ja tapoja kyseenalaistavalla tytöllä on myös outo taipumus ymmärtää ammoin hylättyjä koneita. Kun Utun kasvatti-isä Booris saa tietää, että hänestä on tullut sukukypsä nainen, Utulle yritetään sälyttää vanhimmalle lapselle uskottu vastuu perheestä. Utu on kuitenkin jo päättänyt paitsi etsiä rakkaansa myös selvittää omaan biologiseen syntyperäänsä liittyvät salaisuudet.

Neljä vuotta myöhemmin Laakson jättänyt Marras on hämillään. Tunnemuistojen sulku ei sittenkään ollut onnistunut tukahduttamaan kaikkia omantunnon ääniä. Mutta miksi ihmeessä häntä jäljittävä pikkusisko Utu oli liittynyt Sarimin johtamiin kapinallisiin ja seuraa miestä, joka itsepintaisesti uskoo vanhoihin ennustuksiin?

Routasisarukset sisältää kiehtovaa pohdintaa yksilön vapauksista, vallan kuristavista rakenteista, elämän jatkuvuudesta ja biotekniikan mahdollisuuksista. Vahvojen yhteiskunnallisten teemojensa osalta tyylipuhdas kotimainen dystopiaromaani vertautuu Ursula K. Le Guinin kantaaottaviin teoksiin.


FINLANDIA JUNIOR 2011 -PALKINTOEHDOKAS:

Valintalautakunnan perustelut ehdokkuudesta:
2300-luvulle sijoittuvassa dystopiassa varallisuus ei jakaudu tasapuolisesti, syntyvyyttä säännöstellään ja ihmisen elinikää pystytään jatkamaan teknologian avulla. Eletään katastrofin jälkeistä aikaa maailmassa, jossa ihmisen ja koneen välinen raja on hämärtynyt.

Teoksen henkilöhahmot kasvavat ja syvenevät tässä visuaalisessa mielikuvittelun taidonnäytteessä, jonka yhteiskuntakritiikki puree tätäkin päivää. Kieli kulkee erinomaisena läpi teoksen loihtien eteemme maailman, jonka jokainen yksityiskohta on tarkoin ja harkiten mietitty. Routasisarukset ei sorru synkistelyyn, eikä selittelyyn. Teos herättää kysymään, millaista tulevaisuutta olemme itsellemme luomassa?

Bookmark and Share Osta nyt!
Kirjailijoiden tuotantoa

Hiekkasotilaat

Itsenäistä jatkoa kotimaisen dystopiasarjan kiitetylle aloitusosalle

Aavikon porottavaan hiekkaan elävältä haudattu Sarim toipuu rauniokansan luona ja manaa hänet pettäneet kääpijät. Hän on se ennustuksen mukainen seitsemäs, jonka tulee johdattaa muut vapauteen. Sarimin johtamat kapinalliset olivat räjäyttäneet pommin vauraan Taivaan energiavoimalaitoksessa, ja Taivaalle sodan julistanut Marras oli vienyt hänen paikkansa Metsäklaanin johtajana. Sarim saisi vielä hyvityksensä.

Entinen orja Huria, jolla on taito parantaa käsillään, päätyy Taivaan sotajoukkoihin pakkovärvätyn Sarimin taistelupariksi. Sitä he eivät vielä osaa aavistaa, että se mikä heidät yhdistää myös heidät erottaisi. Koneiden kieltä hallitseva Utu puolestaan haluaa etsiä Tähtien kaupungin ja löytää samalla paitsi Rego Matkaajan tarinoiden myös omien kykyjensä alkuperän.

Mutta jotta alati muuttuva ennustus voisi toteutua, jonkun on kuoltava…

Sarjan toinen osa Hiekkasotilaat ilmestyy toukokuussa 2012!

Eija Lappalainen, Anne Leinonen

Lapsuudenystävät Eija Lappalainen (ent. Laitinen, s. 1975) ja Anne Leinonen (s. 1973) ovat lähtöisin Juvan maaseudulta eteläsavolaisesta kylästä. Juvan jälkeen he ovat maistelleet opiskelu- ja työelämää eri paikkakunnilla. Anne on filosofian maisteri (pääaineena maantiede) ja Eija on medianomi, graafinen suunnittelija.

Eija on opiskellut aiemmin myös kuvataiteita ja vaatetussuunnittelua. Anne Leinonen työskentelee kustannustoimittajana ja asuu Ristiinassa. Eija tekee työkseen graafista suunnittelua ja asuu Helsingissä.

Yhteisten kirjojen teko on heillä jatkuvaa vuorovaikutusta: joko linjojen kautta käytävää keskustelua puhelimen ja sähköpostin välityksellä tai tapaamisia ideariihissä, missä tapahtumarakennetta ja henkilöhahmoja suunnitellaan yhdessä. Itse kirjoitusvaiheessa he muokkaavat tarinaa vuorovedoin. Yhteiskirjoittamisen mottona heillä on ”toinen saa koskea toisen kirjoittamaan tekstiin vapaasti”.

Nuortenromaanien lisäksi Annen science fiction– ja fantasianovelleja on julkaistu eri lehdissä ja antologioissa. Eija vuorostaan kirjoittaa kolumneja, joita on julkaistu mm. Itä-, ja Länsi-Savossa ja Kouvolan Sanomissa.

www.kaksikertojaa.com

Kirja-arvosteluja:
”Teoksen henkilöhahmot kasvavat ja syvenevät tässä visuaalisessa mielikuvittelun taidonnäytteessä, jonka yhteiskuntakritiikki puree tätäkin päivää. Kieli kulkee erinomaisena läpi teoksen loihtien eteemme maailman, jonka jokainen yksityiskohta on tarkoin ja harkiten mietitty.”
Ote Finlandia Junior 2011 -valintalautakunnan perusteluista

”Routasisarusten ensimmäisen osan luettuani voin suositella sitä niille, joita kiinnostavat ihmisoikeudet ja seikkailu. Kirjan jälkeen huomaa illalla makaavansa sängyssä ja miettivänsä mihin maailma on menossa.”
Sini Ojaranta, Salon Seudun Sanomat

”Lajityyppinsä eli dystopian edustajana Routasisarukset on varsin tervetullut teos. Kotimainen scifi ja sen eri alalajit kuten dystopia ovat Suomessa jääneet lähinnä paitsioasemaan vuosittain ilmestyvän kirjallisuuden joukossa.
Leinosen ja Lappalaisen Routasisarukset ottaakin luontevasti paikkansa kotimaisen kirjallisuuden kentällä.
(…) Routasisarukset painii ’raskaan sarjan luokassa’ monen laadukkaan scifi-genreen lukeutuvan teoksen kanssa. Rima on korkealla, mikä näkyy särmikkään persoonallisessa kokonaisuudessa.
Sokerina pohjalla on kirjoittajien rohkea kokeilu eri lajityyppien yhdistämisen suhteen – Routasisaruksista nimittäin löytyy fantasiagenrestä tuttu kerronnallinen ratkaisu eli ’ennustus’.”
Maria Loikkanen, Savon Sanomat

”Vaikka Routasisarukset on ilmestynyt WSOY:n nuortenkirjallisuuden alla, teos avautuu laajemmalle lukijakunnalle. (…) Muinaiset, myyttiset tarinat sekoittuvat kiintoisasti teknishenkiseen scifi-tarinaan.
(…) Kustantajan vertailu LeGuinin yhteiskunnallisesti kantaaottaviin scifi-romaaneihin ei ole kaukaa haettu.”
Jari O. Hiltunen, Satakunnan Kansa

Routasisarukset on trilogiaksi suunnitellun sarjan eheä ja kylläiseksi tekevä avausteos.
Se on hieno näyte suomalaisten taidoista vastata kansainvälisiin trendeihin persoonallisesti mutta silti tietoisina lajityypin perinteestä.
Routasisarukset on kielellisesti erittäin viimeistelty fantasia- ja scifiromaani. Vaihtelevien kerrontanäkökulmien vuoksi se kiinnostanee niin tyttöjä kuin poikiakin.”
Päivi Heikkilä-Halttunen, Helsingin Sanomat

”Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen fantasiasävytteisestä dystopiaromaanista Routasisarukset huomaa heti kahden kirjailijan tuoman edun: keskusteluja ihmiskunnan tulevaisuudesta on käyty paljon.
(…) Vaihtoehtoiseen todellisuuteen sijoittuva romaani vaatii aina toimivan kehikon ympärilleen onnistuakseen, ja juuri tässä piilee Routasisarusten vahvuus.
(…) Myös Routasisarusten juoni on onnistunut hyvin. Fantasiadystopiaksi se yhdistelee sopivasti tuttua ja uutta. On etsintöjä, vanhoja ennustuksia ja päähenkilöiden salaisia kykyjä, kuten tyylilaji vaatii. Toisaalta puhtaasti hyvän ja pahan taisteluun ei onneksi jumiuduta, ja ihmiset tekevät virheitä. Kirjassa kysytäänkin, miten pystyy valitsemaan, jos ei tiedä tai voi tehdä muuta.
(…) Routasisarukset pitää otteessaan loppuun saakka. Ja kun tässä kiittelemisen makuun on päästy, pitää vielä erikseen mainita kirjan hieno loppu. Se samanaikaisesti avaa ovia ja sulkee niitä, joten keskeneräisyyden tunnetta ei jää, vaikka jatko jo janottaakin.”
Mari Viertola, Turun Sanomat

”Eija Lappalaisen ja Anneli Leinosen Routasisarukset on kaunis teos, joka saa lukijansa pohtimaan. Kirja ei ole kovin romanttinen, mutta myös rakkaudelle on annettu tilaa. Kirja oli niin hyvä, että jään odottamaan jatko-osia.”
Ona Vassallo, Forssan Lehti