Sarjakuva: Jack
Julki: 2.9.2008
OVH: 16.10
Nidottu
Osta nyt!

Christophe Blain:

Jack
(Maalari ja merirosvo 5)

”Hävettää sanoakin, mutta ajattelen sitä naista koko ajan, niin että vatsani on ihan solmussa.”

”Jatkakaa soutamista, poikaseni. Se auttaa palauttamaan sisikuntanne ruotuun.”

Rosvojoukkioon liittyneet Isaac ja Jack ovat paenneet Pariisista maaseudulle odottamaan, että heidän kasvonsa unohdettaisiin. Siellä Isaac alkaa pitkän tauon jälkeen maalata mielessään Alice, jonka avioitumisesta hän on saanut kuulla.

Kaksikko ei kauaa viihdy vihreissä metsissä, sillä Jack kaipaa kaunista pariisitarta ja tempaa Isaacinkin mukaan rakkausseikkailuihinsa. Samaan aikaan puolisonsa kanssa kohti tropiikkia purjehtiva Alice yrittää karistaa kannoiltaan laivan tarpeettoman tuttavallista kapteenia…

Viides Maalari ja merirosvo -albumi puhuu suorin sanoin ihmisten heikkouksista ja hullaantumisesta. Ihailtu Christophe Blain kertoo romanttis-humoristiseen tapaansa, kuinka rakkaus kaunistaa kenet tahansa.

aiemminjulkaistua-header
Takaisin

Sadan vuoden edestä draamaa, huumoria, anarkiaa, satiiria, toimintaa ja rakkautta piirrettyyn viivaan!

Professori Itikaisen tutkimusretki »
Aarniala, Timo: KuolemantanssiAhtinen, Lauri: Viidentoista minuutin yksinäisyysBlain, Christophe: JackBlain, Christophe: OlgaBlain, Christophe: PariisiinBravo, Èmile: Kultakutri ja seitsemän kääpiökarhuaBravo, Èmile: Seitsemän nälkäistä kääpiökarhuaColfer, Eoin: Artemis Fowl: Tehtävä pohjoisessaColfer/Donkin/Rigano: Artemis Fowl: Colfer/Donkin/RiganosovitusDelisle Guy: Merkintöjä JerusalemistaDelisle, Guy: PjongjangDelisle, Guy: ShenzhenDupuy/Berberian: Piinalliset painajaiset (Jeanin elämää 2)Dupuy/Berberian: Rakas talkkarini (Jeanin elämää 1)Dupuy/Berberian: Sataa ja paistaa (Jeanin elämää 5)Dupuy/Berberian: Teoria yksinäisistä ihmisistä (Jeanin elämää)Dupuy/Berberian: Tietty tasapaino (Jeanin elämää 7)Dupuy/Berberian: Yksi laatikko liikaa (Jeanin elämää 6)Durbiano, Lucie: AarreDurbiano, Lucie: Punainen pukee teitäHemmingson, Nina: Minä olen sinun tyttöystäväsi nytHytönen/Mallon: FillarijuttuJansson, Tove: MUUMIT. Jansson, Toveklassikot IJansson, Tove: MUUMIT. Jansson, Toveklassikot IIJansson, Tove: MUUMIT. Jansson, Toveklassikot IIIJansson, Tove: MUUMIT. Jansson, Toveklassikot IVJansson, Tove: MUUMIT. Jansson, Toveklassikot VJeskanen, M.A.: Perkele - Myytillisiä tarinoitaJeskanen, M.A.: Santala. Perkele osa IIJäntti, Eeva/ Jäntti, Liisa/ Jäntti, Riikka: MielialasusiKorpela, Aarni: Pieni kuolemaLaakso, Juhani: Ruma lapsi: esikoinenLaakso, Juhani: Ruma lapsi: ikuinen kakkonenLarcenet, Manu: Elämän oppitunteja (Pieniä voittoja 2)Larcenet, Manu: Kukin parhaansa mukaanLarcenet, Manu: Millä on väliä (Pieniä voittoja 3)Larcenet, Manu: Röykkiö ihraa(Blast 1)Larcenet/Ferri: Juurevaa elämää (Maallemuuttajat 1)Larcenet/Ferri: Maailman laveudesta (Maallemuuttajat 3)Larcenet/Ferri: Retikkamäen lautturitLarcenet/Ferri: Siemenet vakoon (Maallemuuttajat 2)Liimatta, Tommi: Ei vaikuta keikkaanMeyer/Young, Stephanie: Houkutus - sarjakuvasovitus osa 1Meyer/Young, Stephanie: Houkutus - sarjakuvasovitus osa 2Närhi, Kati: Saniaislehdon salaisuudetPaasilinna/Lukkarinen: Karvainen kamaripalvelijaPaasilinna/Lukkarinen: Ronkoteus - Lentävä kirvesmiesPedrosa, Cyril: EkoloogisetPedrosa, Cyril: Kolme varjoaPeyraud, Jean-Philippe: KauneuspilkkujaPystynen, Harri: Anteeksi, etsin ihmistäRanta Ville: Joku raja. Valitut pilapiirrokset 2009-2012Ranta, Ville: ParatiisisarjaRicard/James: Järjen veitRoca, Paco: RyppyjäRosse/Sillantaus/Gylling: 100% naisen kanssaRosse/Sillantaus/Gylling: Naisen kanssa. Nykyaikainen parisuhde värikuvinaRuusuvuori/Lukkarinen: Kauppamiehen kosto (Nicholas Grisefothin seikkailut 2)Ruusuvuori/Lukkarinen: Kivinen laiva (Nicholas Grisefothin seikkailut 4)Ruusuvuori/Lukkarinen: Luukauppias (Nicholas Grisefothin seikkailut 1)Ruusuvuori/Lukkarinen: Merirosvo (Nicholas Grisefothin seikkailut 3)Saint Exupéry/Sfar: Pikku Prinssi (sarjakuvasovitus)Sarjakuva: Naisen kanssa - Greatest hitsSibylline/Vatine/Pedrosa jne: Ensi kertaaTietäväinen, Ville: Näkymättömät kädetTiihonen, Ville: Sieltä jostakinTiihonen, Ville: Taas sieltä jostakinTiihonen, Ville: Yhä sieltä jostakinTrondheim, Lewis: Kevättä rinnassa (Jussi Jäniksen ihmeelliset seikkailut)Trondheim, Lewis: Rakkautta ja pätkätöitä (Jussi Jäniksen ihmeelliset seikkailut)Trondheim, Lewis: Toden perässä (Jussi Jäniksen ihmeelliset seikkailut 7)Tuomola, Juba: Frank viettelysten vaunussaUlkoministeriöÔtie/Li: Isän aika (Minun Kiinani 1)Ôtie/Li: Puolueen aika (Minun Kiinani 2)