Otukset

Mustekala Osuva lahja james bondeille ja lonkeroiden ystäville.

Otukset

Kaikki otukset on tehty samalla reseptillä. Ompelemisessa ei kauan nokka tohise, ja tumpelokin tekijä saa aikaiseksi vakuuttavan näköisen kandidaatin omituisten otusten kerhoon.

1. Leikkaa keskuskappaleet.

2. Leikkaa pitkä, noin 6 cm leveä suikale ja pätki se halutun mittaisiksi koiviksi ja tassuiksi.

3. Ompele koivet pussiin oikeat puolet vastakkain.

4. Käännä koivet oikeinpäin ja täytä vanulla.

5. Tikkaa silmät ja muut kiinni naamatauluun.

6. Aseta keskuskappaleet oikeat puolet vastakkain ja nuppineulaa koivet kappaleiden väliin niin, että varpaat ja sormet tulevat keskustaan päin.

7. Tikkaa reunoja pitkin, muista jättää kääntöaukko. Käännä oikeinpäin, jolloin koivet pääsevät vapaaksi.

8. Täytä otus ja ompele kääntöaukko kiinni.

P.S. Koska otuksilla on suipot ja sormimaiset raajat, ne ovat parhaita lahjoja vauvalle. Pese vauvan otus ennen käyttöä, koska ötökkää ei vain voi olla imeskelemättä.

P.P.S. Melkein mistä tahansa pallokuosista voi irrottaa otuksille silmiä.

Kyklooppi
Yksisilmäisen synty: aloita tikkaamalla suuri tuijottava silmä keskelle kykloopin kasvoja.

Tripodi
Scifi-klassikon robottihirviöllä ei oikeasti ole tuntosarvia, mutta tässä tripodissa on käytetty taiteilijan vapautta. Tuntosarvet tai antennit tehdään kuten jalatkin, mutta suunta kohti avaruutta.

Tulosta
Bookmark and Share